Uupumuksesta Himasen itsehoito-oppaaseen

Olen ollut käsittämättömän väsynyt. Olen kirjoittanut lisää lohenpunaisen lohen tarinaa, koska saatuani edellisessä postauksessani mainitsemani tekstin raakaversion valmiiksi minun on ollut vaikeaa aloittaa mitään uutta ja kunnollista. Yritin kyllä eilen, mutten löytänyt sopivaa tyyliä. Tämän päivän virke on edelleen kirjoittamatta.
Kokeiluni kirjoittaa vähintään virke päivässä ei ole tehnyt minusta yhtäkkiä tuotteliasta kirjoittajaa, mutta aloittaminen on hieman entistä helpompaa. Aikaa vaan pitäisi olla enemmän – vai pitäisikö sitä raivata enemmän kirjoittamiselle, jos tosiaan haluan kirjoittaa? Yhtenä päivänä lintsasin. Olin vakaasti aikonut kirjoittaa, mutta uuvahdin.
Kun tietäisin, kannattaako se, mihin olen ryhtynyt. Millä kannattavuutta mitataan? Jos mietitään kirjoittamisen taloudellista kannattavuutta, niin harvempi itsensä kirjoillaan elättää. Jotkut tietenkin. En silti koe, että pelkällä tienaamisella voidaan mitata tekstin syvyyttä.
Mukavasti kustantanutta Pekka Himasen kestävän kasvun raporttia ei ainakaan taideta yleisesti pitää laadukkaana. Sitä on ryöpytetty niin kauan mediassa jos toisessakin, että tässä voisi kohta itsekin harkita katsastavansa, onko kyseessä tosiaan ennemmin itsehoito-opas kuin tieteellinen tutkimus.
Kun saisi ensin lisää energiaa ja jaksaisi taas.

Lohenpunainen lohi ja muuta hohdokasta

Kirjoitin eilen lohenpunaisesta lohesta. Kai tämä oli hulvaton yritykseni kapinoida yhden virkkeen säännön ideaa vastaan. Prosesseissa tulee vastaan erilaisia vaiheita, ja se on hyväksyttävä. Ihminen ei kasva tasaisesti: pituuskasvua voi ennustaa, mutta lopulta siihen vaikuttavat monet tekijät, joista joihinkin voi vaikuttaa enemmän kuin toisiin. Välillä ei kasva vuoteen, ja sitten yhtäkkiä kasvaa kymmenen senttimetriä.

Sama pätee kirjoittamisessa kehittymiseen. Sitä saattaa kirjoittaa hirveää roskaa ennen mieletöntä harppausta uusiin sfääreihin. Kirjoitettuaan hyvän tekstin saattaa taas palata askelia taaksepäin. Pituuskasvu on tietysti kirjoittamiseen verrattuna siinä mielessä armollisempaa, että siinä tulee vastaan pysähdyksiä, muttei takapakkeja (tai no kyllähän ihminen menee päivän aikana kasaan, mutta tämä menee saivartelun puolelle).

Nukahtamispisteessä kirjoittamani virke lohenpunaisesta lohesta, joka ajelehti virran pyörteissä, on vain annettava anteeksi ja jatkettava eteenpäin. Ja onhan tässä eteenpäin mentykin, koska sain toissapäivänä valmiiksi ensimmäisen raakaversion tekstistä, jota olen nyt kirjoittanut muutaman vuoden. Siinä on vielä hiomista, mutta sillä on runko. Teen joitakin korjauksia, minkä jälkeen alan etsiä uusia testilukijoita.

Kuva

Ulkona on karmea sää, sade koputtelee ikkunoihin, mutten avaa kaihtimia. Täällä pienessä pesässäni keskityn kuuntelemaan gerbiilien rapistelua ja kynttilöiden lempeitä ajatuksia. Ja siinä vaiheessa, kun energiavaje alkaa ahdistaa, soitan No Doubtin kappaleen Just A Girl.  Tulee aika eri fiilis kuin kynttilöiden tuijottelemisesta!