Ensimmäinen seurantaraportti

Pari päivää sitten kirjoitin aikovani seurata yhden virkkeen sääntöä. Täytyy sanoa, että kylläpäs osasin neuvoa itseäni hienosti! Ja upeasti olen seurannut neuvojani nyt kokonaista kolme päivää.

Ensimmäinen päivä oli kapinen: kirjoitin illalla yhden muutamasta lauseesta koostuvan virkkeen. Toisaalta virke oli jokseenkin hyvä ja mielenkiintoinen, eikä se alkanut sanalla lohi. 

Loheen en joutunut turvautumaan kokeilun toisenakaan päivänä (eli siis eilen). Tehtävään tarttuminen oli kuitenkin vaikeampaa kuin ensimmäisenä päivänä ja välttelin sitä lähes viimeiseen asti. Lopulta kirjoitin yliemotionaalisen vuodatusrunon, joka on suoraan sanottuna paska. Siis aivan kamalaa sontaa! Toisaalta taas pystyin tuottamaan tekstimassaa huomattavasti enemmän kuin ensimmäisenä kokeilupäivänä, ja alkuun päästyäni teksti syntyi vaivattomasti.

Kokeilun kolmantena päivänä eli tänään heräsin kello seitsemältä, vaikka olisin pitkästä aikaa saanut nukkua rauhassa. Tai no koska kelloja oli käännetty, kello olikin itse asiassa vasta kuusi. Sen sijaan, että olisin kääntänyt kylkeä, kävelin ainakin kolme metriä hakeakseni tietokoneen. Irrotin nettipiuhan ja otin koneen sänkyyn. Asettelin selkäni taakse mukavasti kolme tyynyä ja niiden eteen vielä piikkimaton, jota vasten nojauduin. Luin 31 sivua keskeneräistä tekstiäni. Sitten jatkoin kirjoittamista virkkeestä, jonka olin kirjoittanut ensimmäisenä kokeilupäivänä. Kirjoitin ehkä puolisen sivua ja olin itseeni tyytyväinen.

Ai että. Itsensä neuvomisen jalo taito on kyllä opettelemisen arvoinen asia. Ainakin siinä tapauksessa, että on valmis opettelemaan neuvojen keksimisen lisäksi niiden noudattamista. Suorastaan tunnen viisauden hipaisseen päälakeani.

Mainokset

Yhden virkkeen sääntö

Koska itselleni vaikeinta on yleensä luovan kirjoittamisen aloittaminen, olen kehitellyt yhden virkkeen säännön. Toimintamalli on seuraavanlainen:

  1. Etsin kirjoitusvälineet. Tietokone tai kynä ja vihko kelpaavat.
  2. Unohdan ennenaikaisen itsekritiikin.
  3. Kirjoitan minkä tahansa sanan. Jos en keksi sanaa, se voi olla lohi.
  4. Kirjoitan lisää sanoja, kunnes ne muodostavat järjellisen virkkeen.
  5. Kirjoitan lisää järjellisiä virkkeitä, mikäli kykenen.
  6. Toistan operaation päivittäin.

Vähitellen tekstin tuottaminen muuttuu entistä helpommaksi.  (Tämä on hypoteesini.) Inspiraatioita ei tarvitse eikä kannata jäädä odottelemaan, koska sitä saa tunnetusti odotella hamaan loppuun saakka.

On toki mahdollista, että luovien aivonystyröiden vielä lomaillessa joutuu ensimmäiset pari viikkoa jokapäiväisen virkkeensä aloittamaan sanalla lohi. Elän kuitenkin siinä uskossa, ettei se voi olla vaarallista. Tärkeintä on luoda rutiini ja päästä lamaannuttavasta itsekritiikistä. Tärkeintä on toimia.

Kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. Aion aloittaa yhden virkkeen säännön noudattamisen tänään julkaistuani tämän postauksen. Aion muodostaa uuden rutiinin.

Joku teistä saattaa tässä vaiheessa miettiä, ettei upea yhden virkkeen sääntöni ole kovin uniikki konsepti. No ei minustakaan. Uniikki saattaa kuitenkin olla se henkilö, joka oikeasti alkaa noudattaa yhden virkkeen sääntöä ja katsoo, mihin se johtaa. Katsotaan nyt sitten, miten pitkälle omat rahkeeni riittävät ja kykenenkö noudattamaan omaa ohjelmaani. Myönnän olevani hieman huolestunut, mutta myös innoissani.

Koska en noudata loistavia neuvojani

Hyvän elämän ohjenuorani on ollut, että onnistuneeseen päivään kuuluu päämäärätön kävelylenkki ja vähintään kupillinen teetä.

Jos teenhuuruiselle hetkelle ei ole aikaa, elää liian kiireistä elämää. Kantamuksitta kävellessä taas ehtii ajatella suuria. Joskus ajattelen oikein reippaasti kävellessäni huolien jäävän jälkeen ja jättävän minut rauhaan. Silloin luovuudelle jää tilaa ja muistan hengittää.

Viime aikoina minusta on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että osaan todella hienosti neuvoa itseäni elämään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta neuvoni eivät tepsi, koska en noudata niitä (lieköhän yleinen syndrooma, hehheh). Teekupposet ja lenkit ovat jääneet väliin ja huomaan vapaa-ajallani päivittäväni Facebookia nähdäkseni, mitä jännittävää muille tapahtuu. En tee asioita, joita haluaisin: en kirjoita, en valokuvaa, en kokeile rajojani ja haasta itseäni. Haluaisin olla niin paljon enemmän – haluaisin olla taiteilija tai ainakin joku, jolla olisi jaettavaa.

Niinpä päätin aloittaa tämän blogin, jossa annan itselleni neuvoja ja kerron, kuinka niiden seuraaminen sujuu. Ehkäpä omia neuvojaan on helpompi noudattaa, kun ne ovat kirjallisessa muodossa. Ja ehkä löydän täältä toisia, joille ongelmani kuulostavat tutuilta. Toivon saavani jakaa kanssanne ajatuksia, tekstejä ja kuvia. Jaksakoon meistä jokainen punnertaa aamulla sängystä ylös ja voittaa itsensä.