Koska en noudata loistavia neuvojani

Hyvän elämän ohjenuorani on ollut, että onnistuneeseen päivään kuuluu päämäärätön kävelylenkki ja vähintään kupillinen teetä.

Jos teenhuuruiselle hetkelle ei ole aikaa, elää liian kiireistä elämää. Kantamuksitta kävellessä taas ehtii ajatella suuria. Joskus ajattelen oikein reippaasti kävellessäni huolien jäävän jälkeen ja jättävän minut rauhaan. Silloin luovuudelle jää tilaa ja muistan hengittää.

Viime aikoina minusta on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että osaan todella hienosti neuvoa itseäni elämään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta neuvoni eivät tepsi, koska en noudata niitä (lieköhän yleinen syndrooma, hehheh). Teekupposet ja lenkit ovat jääneet väliin ja huomaan vapaa-ajallani päivittäväni Facebookia nähdäkseni, mitä jännittävää muille tapahtuu. En tee asioita, joita haluaisin: en kirjoita, en valokuvaa, en kokeile rajojani ja haasta itseäni. Haluaisin olla niin paljon enemmän – haluaisin olla taiteilija tai ainakin joku, jolla olisi jaettavaa.

Niinpä päätin aloittaa tämän blogin, jossa annan itselleni neuvoja ja kerron, kuinka niiden seuraaminen sujuu. Ehkäpä omia neuvojaan on helpompi noudattaa, kun ne ovat kirjallisessa muodossa. Ja ehkä löydän täältä toisia, joille ongelmani kuulostavat tutuilta. Toivon saavani jakaa kanssanne ajatuksia, tekstejä ja kuvia. Jaksakoon meistä jokainen punnertaa aamulla sängystä ylös ja voittaa itsensä.

Mainokset